HS VIERASKYNÄ
Susien kaatolupien perustelut eivät aina kestä päivänvaloa

Euroopan yhteisöjen komissio nosti vuonna 2005 susia koskevan kanteen
Suomea vastaan (nro C-342/05). EU:n julkisasiamies antoi
ratkaisuehdotuksensa asiassa 30. 11. 2006. Ehdotuksessa todetaan,
että Suomi tulisi tuomita velvoitteidensa laiminlyönnistä, koska se
on sallinut suden metsästyksen ilman, että säädetyt edellytykset
täyttyvät.

Euroopan neuvoston luontodirektiivin (92/43/ETY) mukaan
jäsenvaltioiden on kiellettävä suden tahallinen pyydystäminen tai
tappaminen. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin tästä poiketa, jos muuta
tyydyttävää ratkaisua ei ole, jos poikkeaminen ei haittaa suden
suotuisan suojelun tasoa ja jos susi aiheuttaa erityisen merkittävää
vahinkoa esimerkiksi maataloudelle tai eläinten pidolle. Pyynnin
tulee tällöin kohdistua tiettyyn susiyksilöön.

Susi on Suomessa metsästysasetuksen nojalla rauhoitettu ja
uhanalainen eläin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan
susia elää maassamme 205–230. Vaikka susikantaamme osin pidetään
suurena, maamme susitiheydet ovat alhaisempia kuin useissa muissa
Euroopan maissa.

Tätä nykyä susien järjestelmällinen metsästys on Suomessa sallittu
pyyntilupien perusteella. Pyyntilupia myöntää ja valvoo maa- ja
metsätalousministeriö. Käytännössä riistanhoitopiirit jakavat
metsästysluvat eteenpäin eri alueille. Näiden päätösten tulisi
täyttää kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten
edellytykset.

Kun maa- ja metsätalousministeriön ja erityisesti riistanhoitopiirien
päätöksiä ja niiden perusteluja tarkastelee, on valitettavasti
yhdyttävä EU:n julkisasiamiehen kantaan.

Merkille pantavaa on myös, että susien kaatolupapäätöksistä on
valitettu erittäin harvoin eikä päätösten lainmukaisuutta ole
arvioitu tuomioistuinlaitoksessamme edes kansallisella tasolla.
Tapana on jakaa pyyntiluvat metsästäjille niin nopeasti, että kaadot
on jo tehty ennen valitusajan päättymistä.

Kuluvana talvena maamme susista tapetaan luvallisesti ainakin 30
yksilöä. Tämä vastaa noin 15:tä prosenttia koko kannastamme. Kun
susilaumoja hajotetaan, laumasta erilleen joutuvat yksilöt ajautuvat
helpommin asutuille alueille ja konflikteihin ihmisten ja
kotieläinten kanssa.

Muidenkin suurpetojen metsästys on Suomessa poikkeuksellisen runsasta
muuhun Eurooppaan verrattuna. Viiden viime vuoden aikana on maassamme
tapettu vajaan sadan suden lisäksi lähes 700 karhua ja ilvestä.

Ilveksen metsästys on lähes kauttaaltaan virkistysmetsästystä, sillä
vahinkoja laji aiheuttaa vain nimeksi. Karhujen pyynnistä on
kehittynyt paljolti kaupallista urheilumetsästystä. Molemmat lajit
ovat, samoin kuin susi, EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelemia.

Useat viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että suurpedoilla
on keskeinen merkitys luonnon biodiversiteetin kannalta. On näyttöä
siitä, että etenkin sudella voi olla ratkaiseva merkitys muun luonnon
hyvinvoinnille ja monimuotoisuudelle boreaalisella vyöhykkeellä.

Sudesta ja muista suurpedoista voidaan saada ja saadaan jo nyt
taloudellista hyötyä. Suurpetoja pääsee harvoin näkemään, mutta jo
tietoisuus petojen olemassaolosta, esimerkiksi Lapin laajoilla
selkosilla, lisäisi alueen matkailullista vetovoimaa lukuisten koti-
ja ulkomaisten luontomatkailijoiden silmissä.

Voitaisiin harkita, että maahamme perustettaisiin – Ruotsin mallin
mukaan – koemielessä yksi laajempi alue, jolla suurpetojen metsästys
ei olisi sallittua. Tällaisen suurpetojen suojelualueen tulisi olla
riittävän laaja, yli 5 000 neliökilometriä, ja se voisi sijoittua jo
pääosin olemassa oleville luonnonsuojelualuille mahdollisimman
harvaan asutulla alueella.

Ihmisen yhteiseloa elinvoimaisten suurpetokantojen kanssa helpottaisi
lisätiedon jakaminen ja vahinkojen ennaltaehkäisy esimerkiksi
sähköaidoin ja koirien suojaliivein. Petoeläinten hyväksyttävyyttä
lisäisi myös se, että niiden tekemistä vahingoista maksettaisiin
korvausta todennettujen petoeläinmäärien ja niiden tuottamien
pentueiden mukaan Ruotsin tapaan.

Susien metsästys on joiltain osin täysin välttämätöntä, mutta sen
tulisi perustua lain ja direktiivin mukaisiin syihin. Lisäksi sen
tulisi olla objektiivisesti kontrolloitua ja läpinäkyvää. Nykytilanne
Suomessa ei täytä näitä edellytyksiä.

MARJA VALPOLA

VELI-RISTO CAJANDER

Valpola on asianajaja, joka on perehtynyt muun muassa suden kaatoa
koskevaan päätösmenettelyyn. Cajander on biologi ja eläinekologi,
joka on paneutunut suden ja muiden villien koiraeläinten ekologiaan
ja suojelukysymyksiin.