Pulkkilalaisen Ojantakasen perhekodin kasvatusjohtaja Tapio Siekkinen soitti hetimmiten Siikajokilaakson toimitukseen katsottuaan silmästä silmään nelostiellä kohtaamaansa sutta.

Tapio Siekkinen oli matkalla torstaina hieman ennen kello 11 Pulkkilasta etelään päin, kun hänen matkaseurueensa huomio tarkentui valtatien, 3-5 kilometriä Leskelän jälkeen ylittäneisiin eläimiin.


Seurue arveli, että heidän edellään ajaneen rekan keulan edestä vilahti metsään peura ja sen perässä koira. Metsäneläimistä kiinnostuneena he päättivät pysähtyä ja tutkia hieman jälkiä. Autosta noustuaan he huomasivat, että heidän takanaan, noin sadan metrin päässä tien ylitti useamman suden lauma. Yksi susi kiinnitti huomionsa seurueeseen ja jäi toljottamaan heitä keskelle tietä.


- Katseltiin siinä toisiamme ja susi vilkaisi meitä vihaisesti suloisilla silmillään. Huusi sille, että mene susi Venäjälle, kertoi Tapio Siekkinen. 4-5 suden lauma oli matkalla lännestä itään päin.
Siekkinen on iloinen, että onnistui näkemään oikean suden, jota hän ei ole nähnyt muualla kuin ”töllössä”, vaikka onkin innokas metsämies ja metsässä liikkuja. Siekkisen lisäksi seurueessa oli kolme muuta aikuista, joten Tapion porinoiksi susilaumahavaintoa ei voi kukaan sanoa. Yksityisten Perhekotien ja Lastensuojelulaitosten Yhdistys LUJA ry:n kokoukseen matkalla ollessa porukassa oli mukana myös Siikajoen perhekodin johtaja Sari Tuhkala sekä Jaana Korva ja Esa Honkanen.


- Aivan mahtavan näköisiä olivat sudet, ne tekivät meihin suuren vaikutuksen. En valitettavasti ehtinyt ottaa kamerakännykällä kuvaa, kun tilanne meni ohi niin nopeasti, harmitteli Tapio Siekkinen.