Pohjois-Satakunnassa kanalintuja etsimässä Siikaisten - Honkajoen - Kankaanpäänalueella. Aamun tuulinen ja ajoittain lumisateinen sää ei ollut tähän aivan paras, mutta kaikki lajit onnistuttiin löytämään.

Iloisin yllätys oli riekkojen löytyminen Honkajoelta.

2423bp6.jpg

Siikaisten Haapakeitaan sijaitseva Katselmankallion lintutorni on "lähes" idioottivarma paikka löytää ruokailevia metsoja.  Parhaimmillaan mäntyjen latvoissa ruokailevia ukkometsoja on samalla kertaa nähty kahdeksan. Myös isokäpylintu, korppi ja parvi teeriä löytyi lajilistaan.

242ti3.jpg

Honkajoen Huidankeidas. Alueen laidalta, isovarpurämeeltä löytyi kaksi riekkoa ruokailemasta. Riekon jälkiä sitäkin enemmän.

2422yl7.jpg

Ylimääräisiä iltapäivän tunteja käytettiin Kankaanpään peltopyiden etsintään, näistä ei tällä kerta löytynyt jälkeäkään. Kuninkaanlähteellä poikettiin vielä laskemassa koskikarat, yksi lintu löytyi.