Hevostalous voi kaksinkertaistua Suomessa

26.1.2007 Jokioinen

Ministeri Korkeaojan mukaan hevosien määrä on Suomessa kasvanut voimakkaasti ja hevostalous voi kaksinkertaistua. Raviurheilu on toiseksi seuratuin urheilulaji ja ratsastus on hyvin suosittua. Erilaiset palvelutoiminnot kuten ratsastus-, täyshoito- ja elämyspalvelut ovat lisääntyneet merkittävästi ja ne ovat luoneet uutta työllisyyttä ja toimeentuloa maaseudulle. Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja puhui tänään Jokioisissa maatalouden tutkijoiden ja Ypäjän hevosjalostajien tilaisuudessa.

Hevosalan kasvun perusta on laadukkaassa kotimaisessa kasvatuksessa. Hevostalouden ympärille on kasvanut huomattavaa taloudellista toimintaa, mikä vaikuttaa hyvin usein maatilojen kehittymiseen. "Esimerkiksi hevosten rehujen tuotantoon käytetään tätä nykyä lähes 100 000 hehtaaria peltoalaa", kuvaa ministeri Korkeaoja.

Hevosten hyvinvointi ja ympäristöasioiden hoito ovat alalle tärkeitä kysymyksiä mutta samalla myös haaste. "Ala tarvitsee hyvää neuvontaa, tiedotusmateriaalia, tallirekistereiden ylläpitoa ja investointeja erityisesti talli- ja ravirata-alueilla", toteaa ministeri.

Hevosala antaa mahdollisuuden myös yrittäjyydelle. Yrittäjyyden kehittämisessä tarvitaan suunnitelmallista kehitystyötä, jolla voidaan vahvistaa esimerkiksi liiketoimintamalleja. Hevosala tarvitsee lisäksi tutkimusta ja koulutusta. Alan yhteiskunnallinen merkitys kasvaa ja siihen on myös yhteiskunnan vastattava resursoinnilla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Erityisavustaja Jouni Lind, p. (09) 160 53302, 050 521 3305