Maaperästä irtoavaa fosforia ei ole saatu vähenemään, vaikka fosforin vesiä rehevöittävä vaikutus on tunnettu jo vuosikymmeniä. EU pohtii keinoja, joilla maaperänsuojelua voitaisiin tehostaa.

Maaperänsuojelu on maailmanlaajuinen kysymys. Maanviljely on suuri maan käyttäjä, sillä 36 prosenttia maapallon maa-alasta on viljeltynä. Suomessa peltopinta-ala on hieman alle 8 prosenttia maa-alasta. Suomen ympäristökeskuksen arvioiden mukaan tämä 8 prosenttia tuottaa yli 60 prosenttia vesistöjämme rehevöittävästä fosforikuormituksesta.

EU:ssa maaperää pyritään suojaamaan lukuisin säädöksin, mm. kansallisin maatalouden ympäristötukiohjelmin, vesipuitedirektiivillä, nitraattidirektiivillä, lietedirektiivillä, kasvisuojeluaineiden hyväksymistä koskevalla direktiivillä sekä ilmastonmuutosohjelmilla.

EU:n komissio on hyväksynyt maaperän suojelua käsittelevän tiedonannon "Towards a Thematic Strategy for Soil Protection ? Kohti maaperänsuojelun teemakohtaista strategiaa" vuonna 2002. Tämä asiakirja johtaa maaperänsuojelua koskevaan puitedirektiiviin, jonka ensimmäinen luonnos on edelleen työn alla.

Maatalouden ympäristötukiohjelman on tarkoitus alentaa maataloudesta peräisin olevaa ravinnekuormitusta. Vaikka viljelijät ovat vähentäneet lannoitemääriä selkeästi viime vuosikymmenen aikana ja mm. lannanlevitykseen laaditaan entistäkin tiukempia määräyksiä, ympäristötuen ohjauskeinot eivät kuitenkaan näy Suomen ympäristökeskuksen tilastoissa.

Suorakylvöstä, kasvupeitteisyysvaatimuksista ja suojakaistoista huolimatta ei pellon ravinnekuormitusta ole saatu alenemaan. Tutkija Risto Uusitalon mukaan esim. suorakylvön edut ovat ristiriitaisia. Pintamaan rikastamiseen lannoitteilla liittyy aina riski, että ravinteet huuhtoutuvat siitä vesistöön. Toisaalta myös kasvuston juuret pumppaavat ravinteita kohti pintamaata, josta osa huuhtoutuu sadeveden mukana puroihin ja niistä edelleen muihin vesistöihin ja lopulta mereen.

Myös kalkituksen liittäminen uuden ympäristötuen ehtoihin tuntuu hieman ristiriitaiselta. Kalkitus vapauttaa ravinteita ja muuttaa ne kasveille helppoliukoiseen muotoon, mutta samalla lisää riskiä, että ravinteita kulkeutuu myös vesistöihin.

Maaperässämme on luontaisesti runsaasti fosforia, mutta MTT:n tutkimuksen mukaan kokonaisfosforimäärä ei kasva oleellisesti viljelyintensiteetin kasvaessa. Tutkimus osoittaa, että sekä kokonaisfosforin että orgaanisen (kasviperäisen) fosforin määrä on suurin viljelemättömällä luonnonniityllä ja pienin metsämaassa.

Fosforipitoisuus pieneni viljelyn myötä, riippumatta siitä oliko kyseessä luomuviljely vai tavanomainen viljely. Metsämaan ja tavanomaisesti viljellyn maan fosforimäärät ovat hämmästyttävän lähellä toisiaan.