Pohjoisimmalla poronhoitoalueella nisäkäspetojen vaikutus vähäinen

Kotka vasojen merkittävin tappaja

KAI AULIO

Karhun, suden, ahman ja ilveksen kantojen viime aikojen voimistuminen maassamme on nostanut kiivaaseen julkiseen keskusteluun suurten nisäkäspetojen aiheuttamat vaarat ihmisille ja kotieläimille. Erityisesti Lapin poronhoitoalueella elinkeinonharjoittajat ovat jo "heittämässä pyyheliinaa kehään", kun suurpedot tappavat niin suuren osa puolivilleinä kasvatettavista kotieläimistä. Vähälle huomiolle ovat jääneet tutkimukset, jotka osoittavat maakotkan olevan - tai ainakin olleen joitakin vuosia sitten - tärkein poron vasojen surmaaja pohjoisissa paliskunnissa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tutkijan Harri Nordbergin johdolla kansainvälisesti arvostetussa alan Wildlife Biology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että Koillis-Lapissa menehtyneiden vasojen osuudesta 53 prosenttia johtui petojen saalistuksesta. Ja noista pedoista tärkein porokarjan nuorten yksilöiden verottaja oli maakotka. Työryhmän muutkin jäsenet - Rktl:n erikoistutkija Ilpo Kojola, Paliskuntain yhdistystä edustanut Pekka Aikio sekä Elintarviketurvallisuusviraston tutkija Minna Nylynd - edustavat monipuolisesti kansallista alan kärkiosaamista.

Vuotson paliskunnassa oli seuranta-ajankohtana noin 7 400 poroa, jotka saivat molempina tutkimusvuosina 4 200-4 700 vasaa. Näistä jälkeläisistä varustettiin radiolähettimillä sekä korvamerkinnöillä yli 670 yksilöä. Varmuudella petojen tappamia vasoja tutkijat löysivät 59. Kaikkia merkittyjä vasoja ei löydetty, joten tutkimuksen lopputulokset edustanevat tiedemiesten kielenkäytön mukaisesti "varovaista" arviota petojen saaliiksi joutuneiden porojen määristä. Tutkimusajankohtana seuranta-alueella eli 12-15 pesivää maakotkaparia.

Uhrin raatelutapa osoittaa syyllisen

Aineisto on tosin kerätty viime vuosikymmenen lopulla, joten nisäkäspetojen nopea kantojen voimistuminen ei vielä näy näissä tuloksissa. Maakotkan aiheuttama verotus on kuitenkin huomattavasti yleisesti tunnettua rankempaa. Tätä nykyä nisäkässuurpetojen osuus lienee ainakin poronhoitoalueen eteläosissa suurempi kuin kotkien, mutta myös siivekkäiden saalistajien osuus tulisi ottaa huomioon arvioitaessa viime aikojen petohysterian perusteita.

Varsinkin viime aikoina televisiossa esitetyt dokumentit ovat korostaneet, että suden tappaman poron raatelujälkien ja -tappojen perusteella on helppo osoittaa "syyllinen".

Kotkien saaliiksi joutuneiden vasojen määrä lienee reilusti tilastoitua suurempi. Norberg ja kumppanit arvioivat, että joka toinen kotkan kynsiin menehtynyt poron vasa jää löytymättä. Ja kun kokonaismenetyksistä on varsin hyvä arvio, tulos merkitsee nisäkäspetojen osuuden olevan uskottua pienempi.

Ensi kuukaudet ovat vasoille vaarallisimmat

Yli puolet heinäkuussa syntyneiden vasojen menetyksistä tapahtuu kahden kuukauden kuluessa, jolloin porot ovat pienikokoisia ja fyysisesti heikkoja.

Aikaisemmissa tutkimuksissa kotkien ravintoa on tutkittu pesiltä ja niiden lähiympäristöistä kerättyjen oksennuspallojen, luiden ja muiden jäänteiden avulla. Tulokset ovat olleet varmasti luotettavia, mutta tuossa tutkimuksellisessa lähtökohdassa ovat olleet mukana vain pesivät petolinnut. Ja kuten tunnetaan, tietyllä alueella elää pesivien parien lisäksi paljon myös nuoria tai muuten parinmuodostuksen ulkopuolelle jääneitä maakotkia. Tuskin on oletettavaa, että nuo petolinnut eivät käyttäisi pororavintoa samassa suhteessa kuin pesivät parit.

Aikaisemmat oletukset maakotkien saalistusmahdollisuuksista ovat olleet liian varovaisia, suomalaistutkimus toteaa.

Kotka tappaa isompia poroja kuin on oletettu

Yleensä on arvioitu, että petolintu voi tappaa vain aivan nuoren ja kevyen vasan, mutta Nordberg ja kumppanit muuttavat näkemystä perusteellisesti. Maakotkan saaliiksi joutui tutkimusalueella yli 20-kiloisia poroja - eikä tämä kilomääräkään ole edes lähellä petolintujen kynsiin joutuvien porojen maksimipainoa. Keskikesällä maakotkien saaliiksi joutuneiden poron vasojen keskipaino oli tässä tutkimuksessa 12,6 kiloa.

Vuotson paliskunnan porojen vasoista menehtyi kahden vuoden seuranta-aikana noin kymmenesosa. Tästä hävikistä maakotkan osuus oli 2,7-2,8 prosenttia. Luvut saattavat tuntua pieniltä, mutta petojen saalistuksessa menehtyneistä vasoista kotkien tappamien porojen osuus oli peräti 74 prosenttia. Muiden petojen - suurten ja pelättyjen nisäkkäiden - osuus vasojen saalistusmenetyksistä oli yhteensä vain 14 prosenttia.

Vastaava tulos saatiin myös porotalouden lehtori Veikko Maijalan johdolla julkaistussa tutkimuksessa (www.rktl.fi) esimerkiksi Ivalon paliskunnan alueella, Pohjoisimmilla palkisillakin vasakuolemista hieman yli puolet aiheutui saalistuksesta, ja maakotkan osuus kaikista petojen aiheuttamista kuolemantapauksista oli 40-50 prosenttia.

Saaliiden ajalliset ja paikalliset määrät vaihtelevat suuresti, ja nisäkäspetojen osuuden voi olettaa nousseen viime vuosina ainakin poronhoitoalueen eteläosissa karhu- ja susikantojen voimistumisen myötä. Pohjoisimman Lapin porotaloutta verottavien petojen saalistuksen tärkeimmäksi lajiksi on kuitenkin myös Norjassa todettu maakotka.

Liikenne paljon petoja pahempi

Yleisöllä lienee kuitenkin tiedotusvälineissä esitettyjen - ajoittain jopa hysteeristä susipelkoa lietsovien - juttujen seurauksena väärä käsitys. Poronhoitoalueen ytimessä Vuotsossa nisäkäspedoista eniten vasakuolemia aiheutti Nordbergin ja kumppanien tutkimuksessa ilves, jonka osuus menetyksistä oli seitsemän prosenttia.

Karhun osuus oli vastaavasti viisi prosenttia ja ketun osuus kaksi prosenttia. Selittämättömien kuolinsyiden osuus, jossa oli mukana "ihmispeto" autoineen ja aiheuttamine kolareineen oli 19 prosenttia.

Suurpedot, sekä nisäkkäät että linnut ovat rauhoitettuja. Saalistus rokottaa poronhoitoelinkeinoa, mutta rauhoitettujen eläinten "omistajana" valtio korvaa paliskuntien menetykset, ja varmuuden vuoksi laskennalliset korvaukset on määritelty petojen raatelemien ruhojen perusteella laskettuja menetyksiä suuremmiksi.

Koska osa saaliiksi joutuneista poroista jää väistämättä löytymättä. jokaisesta tapetusta porosta valtio maksaa eläimen arvoon nähden kaksinkertaisen korvauksen.