Nykyinen hallikanta lopettaa rannikkokalastuksen merialueella

Harmaahylje eli halli on jo pitkään aiheuttanut suuria tappioita Saaristomeren ammattikalastukselle, ja moni kalastaja on joutunut lopettamaan toimintansa kokonaan. Yleisön erheellinen mielipide hallista uhanalaisena eläimenä ei ole kalastajan ahdinkoa ainakaan helpottanut.

Itämeren hallikannan kehitys on viime vuosina ollut voimakkaan nousujohteista. Vuonna 2006 alueella laskettiin 20 700 hallia, kun viisi vuotta aikaisemmin määrä oli vain puolet tästä (RKTL:n tiedote). Lounaissaaristossa nähtiin 9 870 hallia.

Hylkeet repivät pyydyksiä, syövät ja vahingoittavat saalista ja karkottavat kalat perinteisiltä apajilta. Hallille kelpaavat myös kuha ja ahven, joista Saaristomeren ammattikalastajat saavat pääasiallisen elantonsa. Kalat pyydetään lähes yksinomaan verkoilla, eikä verkkoja voi suojata hylkeiltä millään tavalla.

Julkisessa keskustelussa painotetaan kestävää kehitystä ja hallikannan suotuisan suojelun tasoa. Totuus on kuitenkin se, että jo nykyinen kanta lopettaa rannikkokalastuksen Suomen merialueella muutaman vuoden sisällä.

En näe millään tavalla kestäväksi ratkaisuksi sitä, että tuomme tulevaisuudessa kalamme muualta, vaikka oma merialueemme on kalastoltaan rikas ja runsas. Kuinka kestävä ratkaisu on se, että kalat lennätetään meille toiselta puolelta maapalloa, missä kalakannat joutuvat usein myös ryöstökalastuksen kohteiksi?

Julkisessa keskustelussa painotetaan myös hallin imagoa arvokkaana luonnonvarana. Totuus on kuitenkin toinen. Halli voi saaristossa olla vielä muun elinkeinotoiminnan täydentäjä, mutta kokonaisuus huomioiden eläimen riista-arvo on vähäinen. Luonnosta vieraantuneiden suojelijoiden tekaisema arvonimi eläimelle, joka tosiasiassa on taloudellista vahinkoa aiheuttava haittaeläin, vääristää kaiken päätöksenteon pohjan ja tekee kannan säätelyn vaikeaksi.

Halli oli aikaisemmin uhanalainen eläin, ja mielikuva säilyy ihmisten mielissä. Tämän mielikuvan takia ihmiset suhtautuvat hallin hyväksikäyttöön ja kannan säätelyyn tunteikkaasti. Mitä vieraantuneempia luonnosta ollaan, sen ymmärtämättömämpää suhtautuminen hylkeen tai ylipäätään eläinten hyödyntämiseen on.

Vakavaksi tilanne käy silloin, kun tämä ymmärtämättömyys ulottuu poliittiselle tasolle. Päätökset, jotka pakottavat kalastajan luopumaan ammatistaan vain siitä syystä, että ylisuurelle hallikannalle riittäisi elintilaa ja ravintoa, ovat täysin tuomittavia.

Hylkeen ja ihmisen suhde tulisi määritellä kuten maanisäkkäillä. Hirvellä säätelyn pohjana on niin sanottu yhteiskunnallinen sietokyky. Jos päätöksenteko pohjautuu vain luonnon kantokykyyn, se tarkoittaa paitsi kalastuksen tietoista alasajoa myös ihmisen tietoista karkottamista saaristosta ja rannikolta.

Hylkeiden vaikutus kalakantoihin on tutkimatta, mutta päivän selvää on, että se on suuri. Lounaissaariston nykyiset 9 870 hallia syövät vuodessa vähintään 20 miljoonaa kiloa kalaa. Saaristomeren rannikkokalastuksen suomukalasaalis on noin miljoona kiloa. Kuitenkin se, mitä säädellään, on kalastus. Myös kalanistutusten tulokset ovat heikentyneet sitä mukaa, kun hallikanta on kasvanut.

Vaikka halli herättää olemuksellaan sympatiaa, se on peto ja haittaeläin, joka uhkaa lopettaa ammattikalastuksen Suomessa. Äskettäin hyväksytty Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelma mahdollistaa hallikannan vähentämisen. Toivottavasti poliitikot tekevät asiassa päätöksen, joka on kokonaisvaltaisesti kestävä.

Toivon, että suomalaiselle ammattikalastajalle ymmärretään antaa mahdollisuus toimia edelleen valitsemassaan ammatissa tuoreen elintarvikkeentuottajana ruokapöytiimme. Kaukaa tuotujen eksoottisten kalalajien ekologinen hinta on tosiasiallisesti erittäin raskas. Paitsi että niiden tuonti on järjetön ratkaisu Suomen hyljeongelmaan, se on kestävän kehityksen vastaista.

Maria Saarinen

FM, projektikoordinaattori

Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti