Harvemmin tähän aikaan vuodesta Suomessa havaittu jalohaikara (Egretta alba) majailee Ruukin terästehtaan tuntumassa Raahen Kuljunlahdella. Raahelainen lintuharrastaja Pekka Kärenaho löysi jalohaikaran jo ennen joulua, 20. joulukuuta. Lintu oli samoissa maisemissa ainakin vielä torstaina, jolloin raahelainen Armas Vares onnistui kuvaamaan jalohaikaran.

Noin metrin pituinen lintu on kokonaan valkea ja sen jalat ovat mustat. Nokka on soidinaikana huhti-toukokuussa osittain punainen, mutta muulloin kokonaan keltainen. Jalohaikaraa esiintyy ympäri maailman trooppisilla ja lauhkeilla alueilla. Jalohaikara ei pesi Suomessa, mutta on nykyään jo säännöllinen harhailija meillä huhti-syyskuussa.

Jalohaikaran talvehtiminen Suomessa ei ole aivan ainutkertaista, sillä viimeksi kolme vuotta sitten yhden jalohaikaran havaittiin talvehtivan Siilinjärvellä. Raahessa talvehtiva jalohaikara oleilee Kuljunlahden maisemissa nyt jo kolmatta viikkoa.

dsc1502hv8.jpg