Keskustapoliitikko ja ministeri Juha Korkeaoja julkaisi sopivasti vaalien alla kirjeensä komissaari Dimasille. Kirjeessä ministeri vaatii suden suojelustatuksen laskemista tai käytännössä poistamista.

Eipä mitään, kirjettä ja sen julkistamista voi tulkita tavalla - Ministeri on joko saatanan tyhmä mies, kepu koettaa kirjeellä saada viimeisetkin heinäkenkien ja ituniskojen äänet maaseudulta - tai mikä todennäkoistä molemmat edellä mainitut syyt yhteensä.

Kirje:

Arvoisa Komissaari Dimas<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pääministeri Vanhasen hallituksen työ on päättymässä. Takana on neljän vuoden tiivis rupeama.

Maa- ja metsätalousministerinä haluan ensinnäkin kiittää komissiota ja sen ympäristöpääosastoa

rakentavasta yhteistyöstä useissa merkittävissä kysymyksissä. Kuluneen neljän vuoden aikana työpöytääni ja kalenteriani on täyttänyt kuitenkin yksi asia, josta haluan välittää vakavan viestin komissiolle:

 

Suomen susikanta on kaudellani yksilömäärältään lähes kaksinkertaistunut noin 135 yksilöstä noin

250 yksilöön. Tänä aikana Suomen susikanta on myös levittäytynyt voimakkaasti uusille alueille.

Suomessa tapahtunut susikannan kasvu on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollutkin verrattuna

niihin EU:n jäsenmaihin, joissa oli susikanta 1990 -luvulla, erittäin voimakasta. Suomessa oli vuoden

2006 lopussa 24 toimivaa susilaumaa.

 

Tästä kiistattomasta suojelun menestystarinasta huolimatta Suomi on ainoa maa, joka on joutunut

tuomioistuimeen suden suojelusta. Pidän tätä tilannetta EU:n luonnonsuojelupolitiikan legitimaatioongelmana Suomessa, sillä voimakas kannan kasvu ja levittäytyminen uusille alueille on synnyttänyt Suomessa merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia paikallistasolla.

 

Ymmärrän toki, että absoluuttinen susiyksilöiden määrä Suomessa on edelleen pienempi kuin eräissä

eteläisen Euroopan jäsenmaissa. Oletan komission ymmärtävän sen, että Suomen hajanainen

asutus ja runsasluminen talvi muodostavat toisenlaisen toimintapoliittisen ympäristön kuin monissa

muissa maissa. Susien liikkuminen pihapiireissä on etenkin talvella havaittavissa joka kerta suden

jäljistä lumessa. Myös Ruotsissa pienikokoinen susikanta on aiheuttanut vastaavanlaiset sosiaaliset

ongelmat kuin mitä meillä Suomessa. Oletan myös komission ymmärtävän, että voimakkaassa kasvussa oleva ja levittäytyvä susikanta johtaa toisenlaisiin ongelmiin kuin maissa, joissa susikanta

vakiintunut tietylle vuoristoiselle alueelle. On lisäksi muistettava se, että eteläisen Euroopan susikannat

ovat eristäytyneitä populaatiota ja geneettiseltä monimuotoisuudeltaan kapeampia kuin

Suomen Venäjän Koillis-Euroopan susipopulaation osakanta.

 

Me olemme yrittäneet maa- ja metsätalousministeriössä ratkaista paikallisten ihmisten kokemusten

ja vaatimusten sekä luontodirektiivin asettamien velvoitteiden välisiä ongelmia hoitosuunnitelmalla.

Hoitosuunnitelma laadittiin alhaalta ylöspäin ja paikallisilla ihmisillä sekä alueellisilla intressitahoilla

ml. luonnonsuojelujärjestöt, oli avoin mahdollisuus vaikuttaa hoitosuunnitelman sisältöön.

 

Keskeinen ja laajan yhteisymmärryksen pohjalta syntynyt toimenpide-ehdotus hoitosuunnitelmassa

on pihapiireissä säännöllisesti liikkuvien susiyksilöiden poistaminen. Tämän ehdotuksen mukaisesti

ministeriö on tänä vuonna pyrkinyt toimimaankin. Luontodirektiivin 12 ja 16 artiklojen tiukka muotoilu aiheuttaa kuitenkin hallinnolle suuria vaikeuksia. Komission käynnistämän valvontamenettelyn vuoksi olemme joutuneet tilanteeseen, jossa luontodirektiivin tiukan sanamuodon mukainen tulkinta johtaa niin pitkään ja monimutkaiseen päätösprosessiin, että paikalliset ihmiset kokevat voimakasta turhautumista. Yhdensuden suojelusta poikkeamista koskeva päätös saattaa selvässäkin tapauksessa kestää lausuntoineen yli kuukauden. Koska komissio ja luontojärjestöt ovat viime vuosina kiinnittäneet niin tarkkaa huomiota päätöksen perusteluihin, päätökset ovat tänä päivänä yli kymmenen sivun mittaisia.

 

Tämän talven aikana luonani on käynyt enemmän delegaatiota kuvaamassa alueidensa yleistä huolestumista susien aiheuttamista ongelmista kuin muina ministerivuosina yhteensä. Toisaalta tämän

talven aikana on luontojärjestöjen puolelta tehty enemmän valituksia ministeriön päätöksistä kuin

aikaisemmin. Suden suojelun aiheuttama ristiriita on syvempi kuin koskaan aikaisemmin.

 

Näkemykseni mukaan luontodirektiivin 12 ja 16 artiklan mukainen säätely ei ole paras tai edes hyvä keino suurpetojen suojelemiseen. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että kiistatilanteessa direktiivin

kyseisten artiklojen tulkinta johtaa näkökulman keskittymiseen siihen mitä yksittäinen luonnonvarainen

susi on tehnyt tai sen oletetaan tekevän. Toissijaiseksi asiaksi on näyttänyt jäävän direktiivin

keskeinen tavoite – susikannan tila. Keskustelua käydään siis siitä, täyttääkö jokin yksittäinen lupa

direktiivin velvoitteet ei siitä, miten susikanta kehittyy.

 

Viime vuosina Suomessa on keskusteltu, mihin Euroopan unionin sääntelyn tai komission tulisi

ylipäätään puuttua. Euroopan Unioni tai komissio ei tällä hetkellä nauti kovinkaan suurta arvostusta

Suomessa etenkään niillä alueilla, joissa susikanta on vahva tai joihin susikanta on viime vuosina

levittäytynyt. Neljän vuoden kokemukseni perustella katson, että olisi sekä EU:n että Suomen kannalta

perusteltua, jos susikantaa – sekä karhua ja ilvestä – koskeva sääntely, ei yhteisötasolla Suomen

olosuhteissa kohdistuisi yksittäisiin yksilöihin tai yksittäisiin päätöksiin. Voimassa oleva

luontodirektiivi mahdollistaa tämänkaltaisen muutoksen. Siirtämällä suurpedot Suomessa

liitteeseen V, saadaan suurpetojen suojelu Suomessa tasolle, jossa paikallisten ihmisten luottamus

hallintoon ja yhteisön luonnonsuojelupolitiikkaan on mahdollista palauttaa normaalille

tasolle.

 

Suomi on Ruotsin ohella ainoa EU:n jäsenvaltio, jossa esiintyy luonnonvaraisena kaikki neljä suurta

maasuurpetoa: karhu, susi, ilves ja ahma. Suomi oli jo ennen EU-jäsenyyttä onnistunut varmistamaan

näiden lajien säilymisen Suomessa. Toki yhtenä keskeisenä syynä on ollut Venäjän läheisyys.

Kuitenkin, tämän lisäksi suomalainen malli, jossa suurpetojen metsästys on ollut säänneltyä, on

luonut paikallisille ihmiselle luottamuksen omiin mahdollisuuksiin puuttua suurpetokantojen läsnäolon

aiheuttamiin ongelmiin.

 

Ehdottamani muutos ei johtaisi suurpetokantojen suojelutilanteen heikkenemiseen, sillä suomalaisessa

järjestelmässä pystymme perustamaan päätöksemme vuosittain laadittavaan kanta-arvioon.

Olemme jo toiminnallamme osoittaneet, että suurpetokannan kasvutrendin aleneminen johtaa myös

tappolupamäärien alentamiseen. Se, mitä tarvitsemme, on että voimme toimia nykyistä joustavammin

kannan kasvusta aiheutuvissa ongelmissa.

 

Toivon, että EU:n komissio yhdessä Suomen hallituksen kanssa voisi mitä piki miten saada

muutoksen nykytilanteeseen - siirtämällä suurpedot luontodirektiivissä liitteeseen V. Tavoite

on, että hallitus pystyy palauttamaan paikallisten ihmisten luottamuksen hallinnon kykyyn

kontrolloida suurpetokantoja ja siten myös saavuttaa legitimiteetin yhteisön luonnonsuojelupolitiikkaan.

 

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja