SUSI
NO NIIN. Kerrankin tuli sellainen otsikko, että juttu varmasti luetaan.
Siitä on melko tarkkaan vuosi aikaa, kun Koskeljärven jäältä rantametsään noussut susipari jolkotti naapurin metsäautotietä Komoisten kylän aukean reunaan ja otti sieltä suoran linjan tontillemme. Takapihan niityllä toinen hukka oli loikannut hiukan sivuun ja napannut välipalakseen myyrän. Sitten oli jatkettu matkaa määrätietoisesti Löyttylän ja Lellaisten kautta Yläneen suuntaan. Tunsin itseni ylpeäksi suden jälkien omistajaksi.
Sittemmin näistä susista ja niiden pennuista on riittänyt kylillä tarinaa. Petoyhdysmies Erkki Jaakohuhdan välittämän tiedon mukaan Eurasta etelään lähelle Turkua ulottuvalla saloseudulla asustaa nyt kymmenkunta sutta – ja se on paljon. On ollut mielenkiintoista seurata hukkien aiheuttamia reaktioita – niin omia kuin muidenkin.
Susien olemassaolo näissä metsissä on uusi ja outo asia. Sen jälkeen kun susi hävitettiin eteläisestä Suomesta sukupuuttoon 1800-luvun lopulla, täällä on liikuskellut vain yksittäisiä ohikulkijoita. Yli sadan vuoden takaa periytyvä tappajasusien aiheuttama kammo on yhä elinvoimainen.
Sutta pelätään, vaikka sen tilillä ei 1800-luvun lopun jälkeen ole yhtäkään ihmishenkeä. On hyödytöntä jankuttaa, että liikenteessä kuolee joka vuosi nelisensataa ihmistä, eikä ratin takana koskaan ole susi. Ei auta, vaikka tilastot osoittavat vaarallisimmiksi eläimiksi pari kuolemantapausta ja lukemattoman määrän vammautumisia vuosittain aiheuttavat ampiaiset (Suomessa kymmenkunta eri lajia), punkit sekä ihmisen omat rakkaat lemmikki- ja kotieläimet. Hirvieläimiä en noteeraa, nehän eivät varsinaisesti aiheuta kolareita, vaan ovat niissä vain osallisina.
KUTEN valtakunnan johtava suurpetotutkija Ilpo Kojola on todennut, ihmisten susipelko pitää kuitenkin ottaa todesta. Sen kanssa täytyy elää ja sen mukaan olisi suunniteltava, mille alueille muodostetaan pysyvä susikanta. Joskus voi olla hyvä antaa ajan kulua. Jos ei vielä tämä sukupolvi ole valmis yhteiseloon suden kanssa, niin ehkä sitten seuraava.
Olen ihaillut oman kotiseutuni ihmisten, varsinkin honkilahtelaisten, hinnerjokilaisten ja euralaisten metsästäjien viisaan kypsää ja maltillista suhtautumista tänne kotiutuneeseen susiperheeseen. Ei hukkia täälläkään tervetulleiksi ole toivotettu, mutta niistä keskustellaan asiallisessa hengessä, eikä niiden määrää ja tekemisiä paisutella.
",1]
);
//-->
Sutta pelätään, vaikka sen tilillä ei 1800-luvun lopun jälkeen ole yhtäkään ihmishenkeä. On hyödytöntä jankuttaa, että liikenteessä kuolee joka vuosi nelisensataa ihmistä, eikä ratin takana koskaan ole susi. Ei auta, vaikka tilastot osoittavat vaarallisimmiksi eläimiksi pari kuolemantapausta ja lukemattoman määrän vammautumisia vuosittain aiheuttavat ampiaiset (Suomessa kymmenkunta eri lajia), punkit sekä ihmisen omat rakkaat lemmikki- ja kotieläimet. Hirvieläimiä en noteeraa, nehän eivät varsinaisesti aiheuta kolareita, vaan ovat niissä vain osallisina.
KUTEN valtakunnan johtava suurpetotutkija Ilpo Kojola on todennut, ihmisten susipelko pitää kuitenkin ottaa todesta. Sen kanssa täytyy elää ja sen mukaan olisi suunniteltava, mille alueille muodostetaan pysyvä susikanta. Joskus voi olla hyvä antaa ajan kulua. Jos ei vielä tämä sukupolvi ole valmis yhteiseloon suden kanssa, niin ehkä sitten seuraava.
Olen ihaillut oman kotiseutuni ihmisten, varsinkin honkilahtelaisten, hinnerjokilaisten ja euralaisten metsästäjien viisaan kypsää ja maltillista suhtautumista tänne kotiutuneeseen susiperheeseen. Ei hukkia täälläkään tervetulleiksi ole toivotettu, mutta niistä keskustellaan asiallisessa hengessä, eikä niiden määrää ja tekemisiä paisutella.
Sitten on tämä onneton lehdistö. Varsinkin Turun Sanomat on uutisoinnillaan alittanut riman kohtuuttoman usein. Tähänastinen huippu saavutettiin 20.1., kun lehdessä kerrottiin Nousiaisissa yöllä autoilleen pariskunnan "varmasta" susihavainnosta. "Susi" oli käynyt ihmisen kalleimman aarteen, auton kimppuun ja irvistellyt sille tulitikun mittaisilla hampaillaan kuola suupielistä valuen! Hui! Parin päivän kuluttua uutinen lyhyesti oikaistiin. Toinen autoilija olikin huomannut otuksella kaulapannan...
Juuri tällä tavalla syntyy ja vahvistuu susihysteria. Mielestäni metsästäjien pitää omalla esimerkillään luoda vakuuttavaa kuvaa siitä, että tilanne on hallinnassa – juuri niin kuin täällä Euran puolella tapahtuu. Sudet ovat seurannassa, me tiedämme montako niitä on, annamme niille välillä hiukan kyytiä ja huolehdimme parhaamme mukaan siitä, että ne pysyvät poissa ihmisten nurkista.
On paikallaan, että metsästäjät suden kohdatessaan säikyttävät niitä esimerkiksi ampumalla. Ainoa lähtökohta suden elämiselle näissä metsissä on ihmispelko, jota on päättäväisesti pidettävä yllä.
",1]
);
//-->
Naapurin puolella Mynämäellä, Yläneellä ja Laitilassa vallitsee aika lailla toisenlainen ilmapiiri. Omin korvin olen joutunut kuulemaan tarinoita milloin 20, milloin 30 suden laumasta. Kun susien oleskelualueella katoaa ajokoira, se julistetaan suden syömäksi, kunnes ilmenee, että koira jäi auton alle. Vielä senkin jälkeen vängätään, että kyllä sen kaulapannassa oli selvät suden hampaanjäljet.
Sitten on tämä onneton lehdistö. Varsinkin Turun Sanomat on uutisoinnillaan alittanut riman kohtuuttoman usein. Tähänastinen huippu saavutettiin 20.1., kun lehdessä kerrottiin Nousiaisissa yöllä autoilleen pariskunnan "varmasta" susihavainnosta. "Susi" oli käynyt ihmisen kalleimman aarteen, auton kimppuun ja irvistellyt sille tulitikun mittaisilla hampaillaan kuola suupielistä valuen! Hui! Parin päivän kuluttua uutinen lyhyesti oikaistiin. Toinen autoilija olikin huomannut otuksella kaulapannan...
Juuri tällä tavalla syntyy ja vahvistuu susihysteria. Mielestäni metsästäjien pitää omalla esimerkillään luoda vakuuttavaa kuvaa siitä, että tilanne on hallinnassa – juuri niin kuin täällä Euran puolella tapahtuu. Sudet ovat seurannassa, me tiedämme montako niitä on, annamme niille välillä hiukan kyytiä ja huolehdimme parhaamme mukaan siitä, että ne pysyvät poissa ihmisten nurkista.
On paikallaan, että metsästäjät suden kohdatessaan säikyttävät niitä esimerkiksi ampumalla. Ainoa lähtökohta suden elämiselle näissä metsissä on ihmispelko, jota on päättäväisesti pidettävä yllä.
SUDEN SUOJELUA on syytä edistää psykologisella taidolla. Kannattaa punnita realistisesti, mikä on mahdollista. Kantaa ei saa kasvattaa niin suureksi, että sudet tappavat toistuvasti koiria ja perinnemaisemien hoitajina hyödyllistä työtä tekeviä lampaita.
Mynämäen Laajoella poliisin maanantaina tekemä päätös yksittäisen kylällä kuljeskelleen suden kaatoluvasta osoittaa viisasta harkintaa. Samalla tavalla poliisi kantoi aikoinaan vastuun Euran-Lapin hunajakarhun kohtalosta. Poliisin tekemä ratkaisu oli silloinkin ainoa oikea.
On perusteltua alentaa suden suojelustatusta sen verran, että ministeriö voi nykyistä helpommin myöntää kaatolupia. Tämä antaisi ehkä mahdollisuuden yhteisymmärrykseen susikannan hoidossa.
Meidän alueemme nykyinen susimäärä on kiistatta liian iso. Kesän jälkeen susia on taas enemmän, mutta niiden asuttama alue on entisen kokoinen. Onkohan ministeriössä koskaan pohdittu susikiintiöitä? Jos minulta kysytään, niin tämän lounaisen salon enimmäismäärä voisi olla neljä, viisi sutta.
Kaiken edellä olevan sanon kirkkaan tietoisena siitä, että maapallon tulevaisuuden kannalta ongelma ei ole susi, vaan ihminen. Suurin uhka elämän jatkumiselle maapallolla on edelleen liika ihmiselämä.",1]
);
//-->
SUDEN SUOJELUA on syytä edistää psykologisella taidolla. Kannattaa punnita realistisesti, mikä on mahdollista. Kantaa ei saa kasvattaa niin suureksi, että sudet tappavat toistuvasti koiria ja perinnemaisemien hoitajina hyödyllistä työtä tekeviä lampaita.
Mynämäen Laajoella poliisin maanantaina tekemä päätös yksittäisen kylällä kuljeskelleen suden kaatoluvasta osoittaa viisasta harkintaa. Samalla tavalla poliisi kantoi aikoinaan vastuun Euran-Lapin hunajakarhun kohtalosta. Poliisin tekemä ratkaisu oli silloinkin ainoa oikea.
On perusteltua alentaa suden suojelustatusta sen verran, että ministeriö voi nykyistä helpommin myöntää kaatolupia. Tämä antaisi ehkä mahdollisuuden yhteisymmärrykseen susikannan hoidossa.
Meidän alueemme nykyinen susimäärä on kiistatta liian iso. Kesän jälkeen susia on taas enemmän, mutta niiden asuttama alue on entisen kokoinen. Onkohan ministeriössä koskaan pohdittu susikiintiöitä? Jos minulta kysytään, niin tämän lounaisen salon enimmäismäärä voisi olla neljä, viisi sutta.
Kaiken edellä olevan sanon kirkkaan tietoisena siitä, että maapallon tulevaisuuden kannalta ongelma ei ole susi, vaan ihminen. Suurin uhka elämän jatkumiselle maapallolla on edelleen liika ihmiselämä.
Tuomo Hurme
Kommentit