mesangeai2ef6.jpg

Metsäteollisuusjätti UPM tuhosi tarkoituksellisesti kuukkelireviirin Keuruulla

Vuonna 2007 BirdLife Suomen ja Suomen luonnonsuojeluliiton projektilajina on kuukkeli. Siksipä hieman pohjustusta aiheeseen Pirkanmaan raukoilta rajoilta vuoden 2006 näkymien valossa, ne kun eivät edelleenkään ole kovin lohdulliset.

Ensinnäkin alkusyksyllä 2006 paljastui Keuruulla perusteellinen ja laaja hakkuu metsässä, jossa asusti poikasia varsin säännöllisesti tuottanut kuukkelipari. Kyse on UPM:n omistamasta metsästä ja tuo reviiri oli hyvin UPM:n tiedossa, sillä sen tulevaisuuden turvaamiseksi oli yhtiölle tehty suojeluesitys rajauksineen. Lisäksi keväällä 2006 ilmestyneessä "Pirkanmaan ja lähialueiden kuukkelit" -julkaisussa painotettiin alueen merkitystä lajille. Julkaisu oli toimitettu myös UPM:n edustajille erillisen
Tiedotteen saattelemana. Kyseessä oleva reviiri sijaitsee n.10 km:n päässä Virtain julkisuutta saaneesta kuukkelialueesta (Riponeva-Lakeisneva) ja kuuluu näin samaan kokonaisuuteen, jota on viime vuodet korostettu aivan ehdottoman tärkeänä maamme eteläisimpien kuukkelien esiintymisalueena ja jossa tutkimukset ovat osoittaneet pesivän elinvoimaisuutta henkien useampi poikasia tuottava pari.

Vuosina 1998-1999 samainen konserni hävitti kuukkelireviirin maillaan Keuruun Roosinpohjassa, liki Pirkanmaan ja Mäntän rajaa. Tuolloin UPM syyllisti meitä luontoharrastajia siitä, etteivät he olleet saaneet ajoissa tietoa reviiristä niin, että olisivat voineet huomioida sen olemassaolon toimissaan. Silloisen ympäristöpäällikkönsä Päivi Salpakivi-Salomaan suulla yhtiö vakuutti, että "kuukkelit kyllä huomioidaan, jos niitä UPM:n metsistä löytyy".

Nyt tietoa siis olisi ollut, mutta ahneus ja valhe veivät voiton. Voidaan siis sanoa, että vuoden 2006 hakkuussa oli kyse tarkoituksellisesta alueellisesti äärimmäisen uhanalaisen luontoarvon hävittämisestä.

Myös Metsähallitus jatkaa tuhoisalla linjalla

Pirkanmaan ja lähialueiden kuukkelimetsistä kuuluu muutenkin huonoja uutisia. Hakkuut ovat jälleen kiihtyneet, joskin juuri nyt pehmeä ja kostea maaperä on lyönyt jarrua raskaiden metsäkoneiden käytölle. Tähän savottaan osallistuu tuttuun tapaan myös valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus. Hakkuita on luvassa sinne tänne, kuten Juupajoen viimeiselle kuukkelireviirialueelle Sauvasuon-Isosilmän ympäristöön.

Positiivinen uutinen siitä, että Virtain Pahalamminvuoren (joka kuuluu luontojärjestöjen esittämään hakkuumoratorioalueeseen) jo autioituneeksi pelätyltä alueelta paljastui kuukkelipari, saa sekin mielen synkeäksi. Metsähallitus on merkannut alueelle hakkuun, jonka se aikonee toteuttaa vielä tämän talven aikana.

Pahalamminvuoren reviirin rengastettu naaraslintu on muuten Riponevalla syksyllä 2005 poikasena rengastettu yksilö. Tätä yksilöä ei sinne olisi koskaan ilmaantunut ilman luonnonsuojelijoiden väliintuloa vuonna 2000, koska Riponevan reviiri olisi silloin tuhottu totaalisesti hakkuilla Metsähallituksen alue-ekologisen suunnitelman siunaamana!

Virtain tiiviillä kuukkelialueella on tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin 5 kuukkelireviiriä, joista tuorein paljastui viikko sitten. Alueella siis sykkii vielä, mutta ei kuitenkaan täydellä sydämellä. Jälkeläistuotannon kannalta ehkä tärkeimmällä, Riponevan reviirillä, syntyi tänä vuonna kaksi poikasta, mutta syksyn ja talven aikana on paikalla havaittu huolestuttavasti vain yksi emolintu.

Huolimatta luontojärjestöjen aktiivisesta panostamisesta alueen turvaamiseksi, Metsähallitus onnistui vuosien 2000-2002 välillä joka tapauksessa kolmeen otteeseen silpomaan aluetta. Ehkäpä juuri näiden aluetta pirstovien hakkuiden takia kuukkeli on ollut entistä haavoittuvampi ja reviiriä uhkaa nyt autioituminen.

Ehjässä kuukkeliympäristössä tilanne korjaantuisi lähes saman tien, mutta miten käy nyt? Apua ei ole vähänkään kauempaa lähialueilta enää luvassa etelästä, lännestä eikä juuri idästäkään. Ainoa suunta on käytännössä pohjoinen, jossa asustaa vielä joku reviiri harvakseltaan heti lähitienoillakin. Jotta tilanne paranisi elinkelpoiseksi, tarvittaisiin sisäsiittoisuuden välttämiseksi uutta verta myös hieman kauempaa. Kuinka tärkeässä roolissa olisi voinutkaan olla esimerkiksi UPM:n tuhoama reviiri Keuruulla tai ne muut mahdolliset reviirialueet, joita hakkuut vaivihkaa ilman lainsuojaa hävittävät. Esimerkiksi n. 20 km tuhotun reviirin itäpuolella UPM omistaa kaksi vielä elinkelpoista kuukkelimetsää, joista toinen tuotti poikueen viime kesänä ja toisellakin on tällä hetkellä ainakin yksi kuukkeli, mahdollisesti pari. Alueet ovat kuitenkin jatkuvan hakkuu-uhan alla.

Mitä virkaa on METSOLLA ja valtion minimaalisilla satsauksilla Etelä-Suomen metsiensuojelussa?

Tästä kaikesta ei voi kuin olla surullinen ja vihainen, kun samanaikaisesti ollaan, vieläpä valtioneuvoston päätöksellä täydentämässä Kansallista metsäohjelmaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalla (METSO). Tämän suojeluohjelman ohjausryhmissä istuvat myös muun muassa nämä metsäklusterin edustajat. Edellä mainitut  esimerkkihavainnot maastosta laittavatkin kysymään, hymyilevätkö he siellä  tarkoituksellisesti jarrumiehinä ja pitävät luonnonsuojelujärjestöjä, kuten Suomen luonnonsuojeluliittoa, ja jopa kansalaisten yleistä mielipidettä pilkkanaan?

Etelä-Suomen metsäluonto on katastrofaalisessa tilassa, mutta silti suojeluohjelmat laskevat etupäässä vapaaehtoisuuden nimiin. Voi jälleen vain kysyä, mitä kuvitellaan vapaaehtoisuudella saavutettavan, kun yhteiskunnan asenteet ja arvot ovat mitä ovat - ja ruokkivat ahneutta ja materialismia.

Niin paljoa vapaaehtoisuutta, sopivia kohteita ja rahaa ei löydy etenkään, jos valtionkin halu metsien suojeluun on teollisuuden ehdoilla tapahtuvaa näpertelyä ja pakkopullaa, kuten on tähänastisista satsauksista nähty. Ja jos arvot ylipäätään olisivat kohdallaan, viimeistään laki pysäyttäisi ympäristön vastuuttoman raiskauksen. Valitettavasti näin ei varsinkaan metsiensuojelussa ole, lukuun ottamatta "läpinäkyviä" metsälakikohteita, eikä tosin aina niilläkään.

Neuvotteluin ja ohjausryhmissä saavutetut tulokset ovat olleet metsäluonnon kannalta minimaaliset

Kuinka siis tässä tilanteessa voidaan ylipäätään löytää järkevää ratkaisua Etelä-Suomen metsiensuojelukysymyksiin? On syytä olla rehellinen ja todeta, että hyvistä yrityksistä huolimatta luontojärjestöjen neuvottelut ja toimimiset ohjausryhmissä eivät näytä  johtavan kovin kummoisiin tuloksiin. Ehkäpä juuri tästä syystä luontojärjestöjen ote onkin lipsunut ja viesti Etelä-Suomen metsien surkeasta tilasta viime aikoina havaittavasti hiipunut.

Kaikkialla maailmassa hurjat tulostavoitteet vain yksinkertaisesti pakottavat  kiihdyttämään menoa, eivätkä siinä luontoarvot tunnu paljonkaan painavan. Luonnossa nähtävä fakta on, että Kansallisen metsäohjelman (1999-2010) ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (2003-2007) aikana tai "sumuverhossa" lähinnä katoaa vauhdilla arvokkaita ja kehityskelpoisia metsiä vailla minkäänlaisia konkreettisia
suojelutoimia ja valtion sekä teollisuuden aitoa halua toimia metsäluonnon hyväksi. Tämä kaikki tuntuu tietenkin kamalan masentavalta, varsinkin kun tiedämme, kuinka monet järjestöihmiset ovat laittaneet itsensä likoon metsäluonnon puolesta.

Mistä sitten saataisiin potkua metsien suojeluun? Mitä omiin kokemuksiin tulee, niin alueellisen tason uhanalaisuuksien suojelussa on - valitettavasti - saavutettu pienelläkin joukolla suhteessa enemmän näkyviä tuloksia ja julkisuutta jyrkempien toimien kautta. Virtain Riponevan kuukkelitapahtumat ovat tästä esimerkki. Kuukkeli jos mikä on laji, jonka pitää jatkossakin olla yhtenä esimerkillisenä, konkreettisena suojelukohteena, kun perustellaan Etelä-Suomen metsiensuojelutarpeita. Se on lintulaji, joka on hävinnyt maamme alkuperäisestä metsäluonnosta laajemmalta alueelta kuin yksikään toinen lintulaji ja on katomassa nopeaa vauhtia yhä laajemmalti Oulun eteläpuoleisesta Suomesta, missä se on etenkin metsäluonnon pirstoutumisen ja suojelualueiden vähyyden  vuoksi alueellisesti uhanalainen sateenvarjolaji. Kuukkeli on sitä paitsi sympaattinen kaveri, kaikkien tuntema, jolloin sen luulisi tuovan esiin myös inhimillisempiä seikkoja metsäluonnon merkityksestä ihmisellekin.

Valitettavasti kuitenkin koemme, että tärkeässä roolissa olevat Suomen luonnonsuojeluliitto ja BirdLife Suomi eivät ole tähän mennessä olleet riittävän  halukkaita hyödyntämään näitä tapahtumia ja pistämään pökköä pesään, kovaa kovaa vastaan.

Euroopan Unionin alueella kuukkelia esiintyy vain Suomessa ja Ruotsissa ja se on siten erityisvastuulaji täällä. Vaikka kuukkeli ei ole näissä maissa kokonaisuutena uhanalainen lähinnä pohjoisten esiintymien ansiosta, se ei toivon mukaan ole peruste löysälle  asenteelle. Kuukkeli on Suomesta joka tapauksessa hävinnyt jo vaikkapa useamman yksittäisen eurooppalaisen valtion kokoiselta alueelta. Olemme toivoneet ja  ymmärtäneetkin niin, että luontojärjestöt ottavat asiakseen kantelun tekemisen EU:lle koskien kuukkelin jatkuvaa taantumista yhdistettynä Etelä-Suomen metsien surkeaan tilaan, mutta ilmeisesti asian tiimoilta ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtunut mitään. Mikä tähän mahtaa olla syy? Toivottavasti ei se, ettei aiheeseen liittyen olisi faktaa, tai se, että ajatellaan, ettei ongelmaan saataisi apua EU:sta.

Enemmän ja suuremmin joukoin mielenosoituksia metsäluonnon puolesta

Olemme toki sitä mieltä, että neuvotteluita ja rakentavia keskusteluja pitää jatkaa ja että pitkäjänteinen työ on kaiken perusta ja kantaa hedelmää. Kuten tiedämme, on vain entisestään satsattava laajempien kokonaisuuksien suojelemiseen ja huomioimiseen myös Etelä-Suomessa. Ratkaisevassa asemassa ovat etenkin ne kohteet, joissa on  alueellisestikin uhanalaisia luontoarvoja ja jotka ovat siten avainasemassa lajien  säilymiselle laajemmalti. Niiden huomioimista pitää valtion ja yhtiöiden maiden osalta vaatia painokkaasti jo siksikin, että näillä tahoilla on totta totisesti moninkertainen sukupuuttovelka harteillaan siitä, miten rankasti ne ovat metsäluonnon monimuotoisuutta hävittäneet, etenkin sotien jälkeisten vuosikymmenten aikana.

Esimerkkinä suojelua kaipaavasta kohteesta on mm. Riponevan sisällään pitävä ns. Riihilammen alue-ekologinen suunnittelualue koko laajuudessaan, eikä vain Riponeva ympäristöineen, josta suojeluesitys on tehty. Vähintään yhtä tärkeää, kuin on ollut vaalia kansallispuistoilla kuukkeleista nykyään tyhjiä Seitsemisen ja Helvetinjärven alueita, on luoda vastaavanlaiset puitteet valtion omistamalle Riihilammen kokonaisuudelle. Tuo  seutu kattaa kohtalaisen laajan alueen Virtain pohjoisosissa ja ulottuu aina Ähtäriin ja Keuruulle, myös UPM:n tuhoaman kuukkelireviirin tienoille. Perusteena tälle vaatimukselle on jo yksistään alueellisesti uhanalaisen kuukkelikannan säilyminen ja lisääntyminen alueella.

Koska kaikista esityksistä ja muista yrityksistä huolimatta metsäteollisuus kuitenkin pakottaa luontojärjestöt selkä seinää vasten, yhä enemmän toivomme, että tämän toivottomuuden keskellä mielenosoitukset asian tiimoilta lisääntyvät ja että ne eivät jää yksistään pienen porukan ja nuorison harteille. Taannoisen metsävetoomuskampanjan allekirjoitti yli 100 000 suomalaista. Tästä voitaneen päätellä, että metsien suojelua Pidetään tärkeänä asiana. Kun asioita perustellaan järkevästi ja kaivetaan lisäksi
rohkeutta vanhempienkin järjestöihmisten, myös johtoportaisiin kuuluvien puolelta, se voi olla voima, joka hyppäyttää metsien suojelua vauhdikkaammin eteenpäin. Muutoinkin metsiensuojelua tärkeänä pitävän tulee löytää sisältään rohkeus voittaa syvään pinttyneet oletukset kanssaihmisten asettamista paineista ja unohtaa keksityt selitykset, kun on toiminnan aika.

Peräänkuulutammekin, että metsäluontoa pitää nyt lähteä puolustamaan kentälle yhä suuremmin joukoin sekä kaiken mahdollisen ja monipuolisen asiantuntemuksen tukemana. Vaikka kysymyksessä ei enää olisikaan aito aarniometsä, sillä sellaisiahan ei käytännössä Etelä-Suomessa enää ole, niin jo esimerkiksi nykyajan eteläsuomalaisen kuukkelimetsän, jota tietyissä piireissä "yksinomaan talousmetsäksi" kutsutaan, pitää riittää syyksi metsän puolustamiseen. Jos kerran harvinainen lintulaji saa sadat lintubongarit liikkeelle mihin tahansa Suomen kolkkaan, niin luulisi luonnon puolustamiseenkin tuon verran joukkoa löytyvän. Jos ei löydy, silloin luonnonsuojeluväeltä puuttuu valitettavasti se tärkein: halu ja voima saada muutoksia aikaan.

Kuukkelimaita kulkemaan

Kuukkelivuosi on alkanut ja toivon mukaan lintuja löydetään paljon ja yhä useampi ihastuu tuohon lajiin. Eteläisen Suomen osalta tuloksia saavutetaan lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Erityisesti eteläsuomalainen kuukkeli osaa myös piilottelutaidon ja sen tehokas löytäminen vaatii syyskaudella huolellisia rasvaruokintakartoituksia.

Kun toisaalta lintuja tehokartoituksin alkaa paljastua - jossain ehkä odotettua enemmänkin - siinä samassa on myös muistettava, että pitkällä tähtäimellä elinvoimainen kuukkelipopulaatio edellyttää vähimmilläänkin kymmenien parien verkostoja ja kytkentöjä eri populaatioiden välillä. Ei pidä siis kuvitella, että kuukkelin tulevaisuus näillä paremmillakaan alueilla olisi jotenkin turvattu, vaan erityisesti juuri silloin on syytä painokkaasti vaatia niiden huomioimista.

Olkoon mottona: Ilman alkuperäisyyden ilmentäjää, kuukkelia, metsän sielua, perisuomalainen metsä ei ole aito metsä ollenkaan. Eli nyt kuukkelivuoden kunniaksi uutta puhtia myös Etelä-Suomen metsien suojeluun – esimerkiksi Pahalamminvuorella hakkuut odottavat!