Greenpeace uhkaa uusilla iskuilla
14.02.2007

Ympäristöjärjestö Greenpeace uhkaa uusilla iskuilla, jos Metsähallitus jatkaa Metsä-Lapin luonnonmetsien hakkuita.

Järjestön metsäasiantuntijan Sini Harkin mukaan Metsähallitus on tänä talvena aloittanut uudestaan arvokkaiden luonnonmetsäkohteiden hakkuut Kittilän Pokka-Puljussa ja Savukoskella.

Greenpeace seuraa jatkuvasti hakkuutilannetta myös paikan päällä.

Harkki arvioi, että kiistanaiheita Metsähallituksen ja ympäristöjärjestön välillä voi löytyä pian.

Harkin mukaan tilanne on Metsähallituksen ja luontojärjestöjen kaksi ja puoli vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen edelleen vailla ratkaisuja, vaikka Metsähallitus onkin tähän saakka pidättäytynyt hakkuista kiistametsissä.

Harkki arvostelee Metsähallitusta muun muassa siitä, että se ei ole neuvotellut Inarin paliskuntien kanssa.

Metsähallitus jatkaa hakkuita

Metsähallitus aikoo jatkaa Metsä-Lapin hakkuita.

Länsi-Lapin metsätalouden aluejohtajan Kirsi-Marja Korhosen mukaan hakkuukohteet sijaitsevat maakuntakaavaan merkityllä talousmetsäalueella.

Korhonen kertoo, että Metsähallitus on vuosien hakkuutauon ja luontojärjestöjen kanssa käymiensä neuvottelujen jälkeen lisännyt suojeltuja kohteita jopa 27.000 hehtaaria Kittilässä, Sodankylässä, Savukoskella ja Sallassa.

Korhonen ihmettelee, mikä luonnonsuojelujärjestöille riittää, kun nyt jo Metsä-Lapin metsistä reilut 40 prosenttia on suojeltu.