Ei edusta bloginpitäjän mielipidettä!

EU:n muutettava Suomen susisäännöksiä

30.12.2006 00:00
Suomen susikanta on viime vuosina kasvanut hieman alta sadasta noin 200-250 yksilöön, reiluun 20 pentueeseen. Susia esiintyy yhä laajemmalla alueella. Voisi kuvitella, että myös luonnonsuojelun kannalta susikannan hoito on ollut menestys. Näin asiaa ei kuitenkaan EU:ssa nähdä.

Komissio nosti kanteen Suomea vastaan vuoden 2005 lopussa. Kanne on menossa tuomioistuimeen lähiaikoina. EU:n julkisasiamies esittää, että Suomen susipolitiikka ei ole luontodirektiivin mukaista. On perusteltua pysähtyä kysymään, miksei näin voimakas susikannan kasvu riitä direktiivin velvoitteiden täyttämiseksi.

Luontodirektiivin mukaan susi on tiukasti suojeltu laji. Direktiivi kieltää kaikkien susien tahallisen tappamisen. Tiukasta suojelusta voidaan poiketa direktiivin 16 artiklan edellytysten täyttyessä.

Sen mukaan lupaharkinnassa arvioidaan ensin, heikentääkö mahdollinen suden tappaminen koko susikannan suojelutavoitteiden saavuttamista. Tämän jälkeen selvitetään, onko yksilön tappamiselle muuta vaihtoehtoa. Ja lopuksi selvitetään, täyttääkö tapaus jonkin direktiivissä yksilöidyn syyn, esimerkiksi vakavat vahingot, jotka tulisi estää. Vasta tämän monitahoisen päätöksentekoprosessin jälkeen lupa suden metsästämiseksi voidaan myöntää.

Ministeriön ja riistanhoitopiirien on siis pystyttävä todistamaan, että lupia antaessa on arvioitu jokainen yllä mainituista. Tämä vaatimus on johtanut yhä pitempiin ja perusteellisempiin lupaprosesseihin. Suurimpana haasteena näiden kriteerien täyttymisen osoittamisessa on niiden tulkinnanvaraisuus ja arvosidonnaisuus. Yhdelle taholle saattaa karjan sisällä pitäminen, lasten koulukyydit ja metsästyskoirien käytön lopettaminen ovat olla vaadittu "muu tyydyttävä ratkaisu". Toiselle taholle nämä samat toimenpiteet ovat juuri se ongelma.

EU:n oikeusprosessissa ollaan tulkitsemassa, että suurpetojen suojelu täytyy toteutua jokaisen luonnossa liikkuvan petoeläimen kohdalla, vieläpä yhdenmukaisesti koko EU:n alueella. Koko susikannan turvaaminen ei siis olekaan pääasia. Vielä vähemmän arvoa EU on antamassa luontodirektiiviin kirjatulle tavoitteelle paikallisten ja alueellisten erityispiirteiden huomioimisesta.

Susikanteen myötä on tullut selväksi, että EU:n luonnonsuojeluoikeus nykyisessä mallissaan ja tulkinnassaan ei sovi suurpetokantojen säätelyyn. Yksittäisiä tappolupia koskeva sääntely ei sovi Suomen kaltaiseen maahan, koska täällä jossa pedot ja ihmiset asuvat samoilla harvaanasutuilla alueilla ja maassa harjoitetaan elinkeinoja harjoitetaan olosuhteissa, joissa vaihtoehtoiset torjuntakeinot eivät ole toimivia.

Ongelmaan on vain kaksi ratkaisua. Joko tuomioistuin antaa arvoa kansalliselle sudenhoitosuunnitelmalle, siihen tehdylle tutkimustyölle ja kansalaisten kuulemisille – siis paikalliselle näkemykselle - tai suurpedot tulee Suomen osalta siirtää mahdollisimman pikaisesti luontodirektiivin liitteestä IV direktiivin liitteeseen V. Ilmeisesti jälkimmäinen pitää toteuttaa joka tapauksessa kannan vahvistumisen, siitä seuranneiden ongelmien ja kohtuuttomien hallintomenettelyiden johdosta.

Muutos ei poistaisi kansallista vastuuta suurpetokantojen suojelusta ja hoidosta, mutta jättäisi keinojen valinnan avoimeksi. Susikannan hoitosuunnitelma ja juuri valmistumassa olevat ilves- ja karhukantojen hoitosuunnitelmat muodostaisivat kantojen suojelun ja hoitamisen perustan jatkossakin. Nämä hoitosuunnitelmat on laadittu paikallisia ihmisiä sekä alueellisia intressiryhmiä kuullen. Vain näin voidaan saavuttaa hyväksyntä maassa harjoitettavalle suurpetopolitiikalle. Nykyinen lupamenettely yhdistettynä EU:n julkisoikeusasiamiehen tulkintaan johtaa umpikujaan kansalaisten oikeustajun ja petojen suojelupyrkimysten välillä.

Juha Korkeaoja
Maa- ja metsätalousministeri