Suomessa on vuosikymmeniä vaikuttanut pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi suurpetojen ja erityisesti susien vaaroista saarnannut ihmisjoukko. Pulliainen on käsitellyt suomalaisen petovihan historiaa aikojen saatossa kirjoissaan "petoja ja ihmisiä" sekä "suurpetomme". Petojen tappamista vaativien kirjoitukset ja lehtiotsikot menneiltä vuosikymmeniltä aiheuttavat väkisinkin lukijalle pientä hymyä suunpieliin. Samalla on helppo tuudittautua siihen tunteeseen, että nämä väitteet raatelijoista ja tappajista olisivat historiaa, ja jääneet ihmisten parantuneen koulutustason ja koko ajan lisääntyneen tutkimuksen myötä kansanperinteen arkistoihin. Mutta näin ei valitettavasti ole, petoviha ja petojen pelko ovat edelleen voimissaan.

Ilves ja ahma eivät aiheuta yhtä voimakkaita tunteenpurkauksia. Ilves on melko harmiton, se käy hyvin harvoin kotieläinten tai koirien kimppuun. Ahma taas harvinaisuutensa puolesta saa vain vähän palstatilaa. Karhu on arvokas riistaeläin, jota kyllä pelätään, mutta sekään ei aiheuta lehtikirjoituksissa suurempaa sydämentykytystä. Karhu tosin on ainoa suurpetomme, jonka on voitu varmuudella osoittaa syylliseksi ihmisen tappamiseen. Tämä tapahtui viime vuosikymmenellä, lenkkeilijän juostua emon ja pentujen väliin. Tässäkin tapauksessa huonolla tuurilla oli oma osuutensa. Karhu oli vain yrittänyt häätää miestä ja raapaissut kynnellä kaulavaltimon poikki. Mitään raatelua tai uhrin syöntiä ei todettu.
Mutta susi on aina susi ja vihattuna syntipukkina se on saanut kantaa koko maaseudun hädän ja tuskan. Susi on saanut kaikki ihmisten luonteenpiirteet kansansaduissamme, se on ovela, julma, tappaja, raatelija, ilkeä, viekas. Mutta mitään positiivista siihen ei ole liitetty. Onpa susi nähty pahimmillaan yhtenä syynä jopa yhteiskunnan rakennemuutokseen, viimeisenä naulana arkkuun maaseudun autioitumiseen, jota Brysselin lobbarit EU:n tuella ajavat!
Seuraavaksi katsotaan millaisena susiviha nykyään ilmenee muutamien esimerkkien kautta, muut lajit jätämme nyt taakse.

Eduskunnassa susiviha on arkipäivää, Lauri Oinonen muutamine edustaja tovereineen on tehnyt kymmeniä kirjallisia kysymyksiä, toimenpidealoitteita sekä puhunut susien hävittämisen puolesta. Edustajien vakioväittämiä ovat ihmisten perusturvan lasku lisääntyneen susikannan seurauksena, mikä kuten jo edellä nähtiin on täyttä puppua. Suurin syy susivihaan on susien taipumus joskus tappaa reviirille tunkeutunut metsästyskoira tai vaihtoehtoisesti niiden vierailu pihassa, vierailu pihassa tosin voi rajoittua jälkien havaitsemiseen kauempanakin. Edustajat ovat myös tehneet kyselyn koirien turvallisuudesta.
Susivihan yksi yhdistävä piirre ei ole pelkkä metsästysharrastus, suurin osa metsästäjistä suhtautuu suteen nykyään aivan kuten muihinkin eläimiin kunnioituksella. Yhdistävä piirre on metsästyskoira harrastus, josta suuri susiviha syöpänä leviää ja tarttuu ihmisiin, joilla ei ole mitään kokemusta susista.

Susivihaa perustellaan usein paikallisten olojen tuntemisella, päättäjät istuvat Helsingissä ja Brysselissä päättämässä kuinka paljon itärajan tuntumassa "reservaatissa" susia pitää säilyttää. Päätöksenteko pitäisi siirtää paikalliselle tasolle ja sudet tappaa, ei sukupuuttoon vaan jättää pieni elinvoimainen kanta, mutta Venäjän puolelle. Samalla kun paikallista asiantuntemusta kehutaan ja susien suojelijat leimataan kaupunkien rastatukkaisiksi hennapäiksi, joiden asiantuntemukselle nauretaan, niin asiantuntijoiksi kelpuutetaan.... Niin ei vähempää kuin poliitikoita!

Susivihaajan paikallista asiantuntemusta edustavat parhaiten Toimi Kankaanniemi, Henrik Lax ja Anneli Jäättenmäki. Ei voi kuin onnitella tätä susirajan toiselta puolen maailmaa katsovaa joukkoa, paikallistuntemus susialueelta on valtti, ilman sitä jäi kuitenkin opetusministerimme. Myönteinen lausunto susista ei muuttanut Karpelaa itäsuomalaiseksi, kuten kielteinen teki muille.

Suomalainen susitutkimus on kymmeniä vuosia ollut maailmalla arvostettua, mutta suomalaiseen se ei pure. Riista- ja kalantutkimuslaitos nähdään susiensuojelijoiden pyhättönä, jonka ainoa tarkoitus on istuttaa susia ympäri Suomea. Istutus huhut eivät ole koskaan kuolleet, metsäteillä nähdään salaperäisiä pakettiautoja ja miehiä, jotka niistä vapauttavat susia. Turha kai lisätä tähän, ettei yhtään ilmoitusta näistä istutuksista ole päätynyt poliisille asti.

Tutkijoiden tekemät kannanarviot ovat myös arvostelun kohteena. Vuoden 2005 susimäärä 205 - 215 tyrmättiin välittömästi. Kainuulaiset metsästäjät jopa laskivat itse sutensa ja päätyivät pelkästään Kainuun osalta 500 suteen.
Luku kertoo melkoisesta erosta harrastaja metsästäjän ja ammattilaisen tasosta!

Kirjoitus saa myöhemmin jatkoa!