Lapin rajavartiosto tutkii epäiltyä karhuntappoa. Mahdollinen metsästysrikos on tapahtunut Urho Kekkosen kansallispuistossa Tuiskunpään alueella Sodankylässä viime viikon perjantaina. Tapaus tuli ilmi rajavartioston valvontatehtävien yhteydessä.

- Kuollutta karhua ei ole löytynyt, mutta tapahtumapaikalta löydetyt viitteet kertovat, että kyseessä on karhuntappo. Tappamisessa on myös käytetty moottorikelkkaa, sanoo yliluutnantti, tutkinnanjohtaja Jarmo Männistö Lapin rajavartiolaitoksesta.

Karhun tappaminen on metsästysrikos, josta voi saada sakkorangaistuksen tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi moottoriajoneuvon käyttö metsästyksen yhteydessä on metsästyslaissa kielletty.

Männistön mukaan karhuntapot tapahtuvat erämaa-alueilla, ja nyt paljastunutta tapausta hän pitää vain jäävuoren huippuna.

- Keväällä karhun tappaminen on sikäli helppoa, koska karhut ovat nousseet pesistä, ja maastossa on vielä sen verran lunta, että siellä pääsee hyvin kelkalla liikkumaan, Männistö sanoo.

Suomessa karhunpyynti on luvanvaraista, ja varsinainen metsästysaika on elokuusta syyskuuhun. Tähän aikaan karhu on rauhoitettu eläin.

Lapin rajavartiosto tutkii asiaa ja toivoo yleisöhavaintoja tapauksen selvittämiseksi. Erityisesti havaintoja kaivataan kapeatelaisilla moottorikelkoilla liikkuneista henkilöistä Tuiskupää-Luirojärvi-Kopsuskuusikko-Harrikangas-Orposentie-Vuotso alueelta. Havainnoista voi ilmoittaa numeroon 020 410 5006.

IS