Sunnuntaina koiran raatelemaksi joutunut pikkutyttö on yhä sairaalassa. Tytön setä Terho Anttolainen kertoo, että Sini Anttolainen on päässyt pois teho-osastolta, mutta joutuu jäämään sairaalaan vielä 2-3 päiväksi.
Ruuhijärvellä sattuneessa tapauksessa koira hyökkäsi kuusivuotiaan Sini Anttolaisen kimppuun purren tyttöä hartoihin, kaulaan ja päähän. Tytön sedän mukaan koira on käyttäytynyt aggressiivisesti jo monesti aikaisemminkin. Tällä hetkellä koira on yhä omistajansa hallussa.
Terho Anttolainen kertoo, että tytön vammat ovat luultua vakavammat. Tällä hetkellä suurinta huolta aiheuttaa puremien synnyttämä tulehdusriski. Sunnuntainen leikkaus kesti kolme tuntia.
Lahden kihlakunnan poliisi kertoo, että tapauksen tutkintaa ei ole vielä aloitettu. Syytteen nostaminen on poliisin mukaan jokseenkin todennäköistä. Mikäli tuomio on langettava, on koiran omistajalle luvassa sakkorangaistus. Tuomioistuin myös päättää, millaisiin toimenpiteisiin koiran suhteen ruvetaan. Yksi mahdollisuus on koiran määrääminen lopetettavaksi.

11.06.2007 19:55